[email protected]  | 0500 900 622

Syksy meni – talvi tuli – Ulla | Rakkaudesta musiikkiin

Syksy meni – talvi tuli

Tämä syksy on ollut minulle uuden opettelua, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Olen opiskellut monia uusia asioita, kerrannut vanhaa jo aiemmin opittua.
Opiskellessani luontoyhteysohjaajaksi olen saanut tuntea luonnon parantavien vaikutusten voimallisuuden. Olen kokenut saaneeni paljon rauhaa ja levollisuutta viettäessäni aikaa luonnossa ja saadessani kokea luontoyhteyden lempeän läsnäolon.
Ensiapukurssilla pääsin kertaamaan taitojani Punaisen Ristin ammattitaitoisessa koulutuksessa samalla saaden uusittua EA-korttini. Suoritin syksyllä myös hygieniapassin, ja nyt voin osallistua asiakkaiden kestitsemiseen luontotapahtumissa.

Rakas äitini menehtyi kesäkuussa vaikean ja pitkällisen sairauden uuvuttamana. Sain olla hänen vierellään aina viimeiseen hetkeen saakka, ja sain siitä paljon voimia jaksamiseen suuressa surussa. Olen äidilleni kiitollinen kaikesta siitä rakkaudesta, jota häneltä olen saanut osakseni elämäni aikana.
Hän opetti minulle perinteiden kunnioitusta, perheen merkitystä ja lähimmäisen rakkautta. Hän opasti perinne-, ja käsityötaitojen hankkimisessa ja kannusti kansanmusiikkiin ja kansantanssiin perehtymisessä. Häneltä olen oppinut myös luonnon arvostusta ja kunniottamista. Hän salli minulle pikkulapsena monenlaisia lemmikkieläimiä, ja näin jo varhain sain tuntea eläinrakkauden voimallisuuden ja merkityksen ihmisen hyvinvoinnin lisääjänä.

Syksy oli värikäs, kuulas ja kaunis. Kaunis on myös ensilumi joka satoi tänne Lohjalle viikko sitten. Olen kiitollinen luonnolle sen tarjoamasta kauneudesta ja rauhasta, josta saan nauttia päivittäin ulkoillessani koirieni kanssa.
Perinteisiä pelimannien puurojuhlia odotellessa, toivotan kaikille iloista pikkujouluaikaa!

Vastuullinen

Opastan omalla esimerkilläni ottamaan huomioon ympäröivän luonnon sekä ekologisuuden!

Arvostava

Pidän toiminnallani yllä suomalaisen luonnon ja kansanperinteen arvostusta!

Moninainen

Minusta on moneen – esiinnyn, opetan, ohjaan, rakkaudella ja ammattitaidolla!

Yhteystiedot

Ulla Hillebrandt

[email protected]
📞 0500 900 622

Tapahtumat

Heinäkuu

4.7. Ulla ja Karza, Ravintola Mestarikilta, Helsinki
11.7. Ulla ja Karza, Ravintola Käenpesä, Perniö   
17.7. Ulla, virtuaali-shampanjagaloppi, virtuaalimaailma
24.7. Ulla, Kaarteen sotamuseon yleisöpäivä, Lohja   

Katso tarkemmin facebookista!

Blogit

Yhteistyössä

Vieritä ylös