[email protected]  | 0500 900 622

Ulla – laulaja, viulisti, pelimanni – Ulla | Rakkaudesta musiikkiin

Ulla – laulaja, viulisti, pelimanni

Ullan juuret ovat kansanmusiikissa. Ulla on tehnyt uraa pikkutytöstä asti, ja aikaa on vierähtänyt jo 45 vuotta ensiesiintymisestään viulun ja laulun kera. Vaikka Ullalla on kokemusta ja ikää, hänen esiintymisessään ja olemuksessaan paistaa teinityttömäinen raikkaus. Monen mielestä Ulla onkin parhaimmillaan esiintyessään yksin perinnesoittimineen, lauluineen ja tansseineen.

Ulla on tuttu näky espoolaisen Leikarit kansanmusiikkiyhtyeen laulusolistina ja viulistina. Harmonkkataituri Jari Komulaisen kanssa Hulda ja Jalmari – piikatyttö ja renkipoika – duossa Ulla on omimmillaan hulvattomana lettipäänä. Kesäpelimanneissa Ullaa nähdään viuluin, lauluin ja lusikoin. Mutta olkoon Ulla esiintymässä yksin, kaksin tai isommalla porukalla, on hän todellinen kansanperinteen taitaja.

Vastuullinen

Opastan omalla esimerkilläni ottamaan huomioon ympäröivän luonnon sekä ekologisuuden!

Arvostava

Pidän toiminnallani yllä suomalaisen luonnon ja kansanperinteen arvostusta!

Moninainen

Minusta on moneen – esiinnyn, opetan, ohjaan, rakkaudella ja ammattitaidolla!

Yhteystiedot

Ulla Hillebrandt

Laita viestiä: [email protected]
Soita: 0500 900 622

Ulla.fi 2022 all rights reserved.

Verkkokauppa

Katso tarkemmin facebookista!

Scroll to Top